Moni kotona asuva ikäihminen haluaisi liikkua ulkona muttei pysty

Liikunnan ylläpitäminen läpi koko elämän olisi tärkeää.

Noin joka seitsemäs kotona asuvista ikäihmisistä haluaisi lisätä ulkona liikkumista, mutta ei pysty. Ilmiö ruokkii itseään, koska parhaiten tyydyttymätöntä liikunnantarvetta estettäisiin säännöllisellä liikunnalla ja ulkona liikkumisella. Asiaa selvitettiin Jyväskylän yliopiston ja Gerontologian tutkimuskeskuksen tutkimuksessa.

Iän myötä esimerkiksi toimintakyvyn tai terveyden heikkeneminen ja ympäristön esteet saattavat rajoittaa mahdollisuuksia liikkua.

-Havaitsimme, että noin joka kolmannelle vain vähäisesti liikkuvalle ikääntyneelle kehittyi tyydyttämätön liikunnantarve. Sen sijaan, jos liikuntaa kertyi alkutilanteessa runsaammin, ainoastaan joka kymmenes raportoi tyydyttämätöntä liikunnantarvetta kahden vuoden seurannan aikana, tohtorikoulutettava Lotta Palmberg kertoo. Lue lisää...